Arkistoista, 

joissa runo on toiminut tulkkina jo yli  100 kertaa viimeisen viiden vuoden aikana.

Kun puu on vanha ja viisas
Se kuiskaa sanoja tuuleen
joita ei voi nähdä,
Puhuu syvistä juuristaan asti,
jotta hiljaisuus vallitsisi.
               🍃

Siellä se oli, monen, monen
vuosisatain alla painuksissa 
ohut pyyntö,

Mutta sen päälle oli rakennettu niin monta kertaa,
että sen kuuli vain kuiskaus elämässä, 
jossa ei enää ketään asunut.
                🍃

nimettävä kirja.

On aika määrittää itsensä 
sanan painon verran.

On kyettävä irrottautumaan tekstistä ja ottaa
sanasta voima, jotta kirjaa ei lainaisi
kuka tahansa 

On aika määrittää

Jos et nimeä tarinaa,
sanavaras määrittää sille arvon
- kirjasi lukijan
  luetun ymmärtämisen taidon. 
             🍃 

Elämän iättömiä kasvoja vasten.

Maassa laimea kajo
kuihtunutta valoa.
              🍃 

tuulen pehmeydellä,
pyyhkäisee yli,
laskostaa mielen.

Kääntää unien liepeet
yötä vasten 
               🍃  

mutta oravat juoksevat oksilla

Hanki ei säilynyt valkoisena,
mutta lapset
leikkivät sillä.

Elämän kuluttama 
sielu on hauras,
mutta valon
läpäisevä
               🍃 

mitä hereille havahtuva joskus näkee
                 🍃 

Antoi tilalle
syksyn hämärät

Aurinkoisen viljan 
uskoksi

Taivaansinen
toivoksi

Syksyn aurat
unelmiksi

Ja minut
syntymään uudeksi
              🍃 

painon olemassaolosta.

Lähtisi uuteen juoksuun. 

Raskaimman kautta ei koettelemuksista
opi kuin ehkä
ymmärtämällä liikaa,
olemalla liian syvä,
liian kärsimystä tiedostava,
liian laajentuneella tietoisuudella
liialliseen ymmärrykseen uponnut.

Raskaimman kujanjuoksun päättäisi,
Oppisi enemmän voimasta kohota,
hymystä, joka olisi yhdessä löytynyt,
unesta, johon olisi yhdessä herätty
                  🍃 

tähtisuvusta tullut
harmaa
ja iätön vene

Ihmisen majassa, 
valossa virtaava
airoton kulkija
                   🍃  

Tulethan sydäntäni kohti lintuna.
Kulkemamme taa
jäi elämää sammuttavat pettymykset,
yli huuhtoutuneet suruvaot,
padottujen mielenkolkat,
Höyhenpuvussasi paljaana, koska katsot eteen ja uskot tuulen  
liukuvan huomisen ylle.
Kumarru jättämään kynnyksellesi sydänvaloa 
                    🍃 

vastatuulelta vastausta,
läpimittailevat toisiaan.

Toisella teot niin suuria,
että valo estää etenemisen.
Vaatimusten tihentynyt risukko
vailla näkyvyyttä.

Montako kertaa kiertävät osia,
kunnes sydän päästää itsensä läpi,
oivaltaa kaivatun olemuksensa,
löytää hetken perille
vaikka kesken matkaa
                   🍃 

Häpäistyn verhon läpi näkee
pelkkää häpeää
Humisevan veren punainen viitta,
syödyn arvostuksen
avohaava
Nainen,
oman elämäntajunsa leikkaama,
tiedon puhtain kruunu,
mahdollisuuksien, ilon kulminaatiopisteessä
muutoksen ja arvostuksen
syliin laskettu 
                    🍃 

käyn täyttämässä
sieluni uusista lupauksista
täyteen

Peitän lehdillä
keveiden sydänten
varjostaman polkuni

ja synnyn 
eilisen odotuksesta
uuteen
                   🍃 

surun kunniakujalla

Yön hiljaisuudessa, yksi
rinnastaan lehahtanut lintu
     

eletyn elämän mahdollisuuksista

Löydetyssä huomisessa
vasten taivasta nousevan ylilento 
                        🍃 

Lintuna otan etumatkaa elämään
                        🍃 

kulkematta askeltakaan
-Näetkö rinnassani
valopylväät taivaaseen?
Ne ovat huuliltani nousseet
rukoukset,
lähtevät kämmenten varjostamien
katseiden yläpuolelle kuin lentoon
päässeet lupaukset

                        🍃 

käy yli kivikujilla,
laskee valoharson lailla
hyväksynnän hiljaisessa virrassa
Läikähtäessä uutta nuoruutta
kohmeisella sydänhangella,
kevät synnyttää uutta valoa.  
                      🍃 

eletty elämä
Mahdollisuudet verhoutuivat,
suunta oli käsivarren
mitan varainen.
Sen mukana jäi muistoihin, jossa seisoo
itsensä kokoisessa ymmärryksessä,
oman kokoisella aukealla 
                        🍃 

tähteä kohti.
Harmonian oli rikkouduttava
jotta kulkisimme kotiin,
suuntavaiston avulla.
Pyrkikää olemaan kaltaisiani, sanoi Hän,
jonka ei olisi tarvinnut syntyä, mutta joka teki sen rakkaudesta asestautujien varustautuessa.

Muodonmuutos, 
kaikkeuden siunattu epätäydellisyys
maailmassa, jossa tärkein osa on
kuolematon.
                      🍃 

Kuljetan valoa mukanani 
Olen tuoksu meressä
Olen sieluni vaahto
Olen sydänyön 
tummahiuksinen suruhuntu
Olen lähtevien ajatusten portti
Olen polkua kaipaavan
kipeäksi tekevä itku
Olen kauneuden kaari,
ajattomuudessa loihdittu sävel  
                     🍃

Edesmenneiden naisrunoilijoiden muistoksi:

Sydämeen elämä sammuu, tummuu öinen selkä, 
valo haihtuu, siivet ylös veivät.

Kulkee vana juovan, kuin sanoen:
täss’ olen. Olen voima, merkko elämän,
Olen hehku tielläs. 

Kaareutuen, ilmaa halk’ isken
Tahtoa ei minulta puutu,
Lennän illaks’ kotiin rakkauden ,
kotiini unieni uskon.   

Etna

Haava rinteen, 
valuva hehku, 
pimeässä yössä
huuhkajan huhuilu

Polut syrjäisten,
kuivuneiden jokien hämärä,
Pöllön hiljainen lento
yöllisellä rinteellä

Repussa suojelupyhimys
ja kädessä sauva,
Tiellä vaeltavallaan
sydämen rauha 

(Sisilian kevät) 

Uudet runot:

rakkautta
kunnes
kääriydyin
syksynlehteen
ja minusta
tuli tuulen
mukana
syysvieras 
                  🍂 

kunnes elämä lempeästi tuli
ja osoitti valokseni päivän
                    🍂 

Hengitän punaisena haavana,
se on valahtanut pukuni sisään
 
Hengitän unieni
kesäöistä kastetta

” Jumala on rakkaus
Jumala on rakkaus
   Jumala on rakkaus ”

 
Rukouksen taiassa mielen sarastus.
                      🍂 

kivun nyrkillä ei ole suuntaa
mihin se tähtää eikä se edes ymmärrä osumaansa
Älä vastaa, kun siivet koskettavat rintaa
ja vapaudessa valita olisi lempeyttä
Ota minut siipiesi suojaan 
jotta tekisit minut itselleni
näkyväksi
tästä edenkin
                       🍂  

Niin on tuhatjalkaisten

jalanjäljet hiekassa,

lastemme kieltä,

kulkemaa vapautta.

Avaruuden läpi

kaiku hipaisee

toinen toistaan.

Ne ovat lastemme ääniä

ikuisessa. 

Olemuksen synnyinrannoilla virtaa

lastemme

hengitys

 
 Metsän avautuvassa sylissä
puut tietävät
mitä on olla äiti.

Leppeät haavat soittavat
sydämeesi kätkyen,
kuuset saattavat surusi keskellä,
sitkeöt katajat nujertavat
koettelemuksesi juurakot ja
koivut tuovat kevään luoksesi.

Hauras kuin vanamon värähdys
ja sen hiljainen punerrus,
voit laskea syliin luottamuksen kuin vastasyntyneen.  

taivaalla vain yksi pääsky terävänsinessä,
valolla leikatuissa siivenkärjissä
uusi lento

Kirkas,
hiljainen lentorata syntymähetkellä
                      🍂 

Mitä voimaa ja vahvuutta!
Toiveiden ja tarpeiden
juhlaliputusta!
Taitavaa itsensä eksyttämistä
vaihtamassa piilossa karttaa
itseltään

Sille kipu on liian väljä vastus,
oven rimat liian ohuita,
laitettu kylpy liian laimea.
Se haluaa tulla sinuun,
katsoa kohti,
kivuta ylöspäin
ja jäädä
ketjulliseen vahinkoja
                  

Olen vapaa liikkumaan eri suuntiin
Minun ei tarvitse tunnistaa sinua
eikä itseäni
Sisältäni ei löydy aidattavaa,
mutta jotain minussa tarvitaan
suunnistautumiseen
Olen maa maassa, varjosta valossa
eikä se ole pelolle altis
                   🍂  
 

Memoriam 
 
Missä alkoivat portaat
kevyet nousta,
rakkauteni valossa vastassa. 
En saanut alhaalla kuin
uskon sinuun ja luonnon
äidinmaidonkorvikkeeksi
Käsivartesi ovat auki ottamassa syliin,
Sinulle minä olen Odotettu,
perille pääsyn koko elämä.

Ei mikään elämä ala ”itsensä löytämällä”, ennen kuin tunnistamalla syntymävapautensa ja kyvystä nähdä rajallisuuden yli. 
 

voitonkulkueeseen
kuin minä.

Taivaan hipovaksi  kaareksi.
Kultajouseksi.

Auringonnousussa ihme
joka ei kosketa maata 

Ei jaksaisi miettiä suuria.
Elävinä malleina kuolleet kukat
Päämiehemme haluavat kuolleet nuoret
eläviksi malleiksi 
Olen väsynyt puhumaan faktoista,
että vainajat ovat eläviä,
ja nuori sielu voi olla vanha  

Köyhä mieskin oli viisas,
mutta köyhyyden takia ei
häntä kukaan kuunnellut 
                  🍂 

 
”Rakas Jumala”,
Anna naisille rakkautta
Heitä on niin paljon’
tulematta löydetyiksi’
He pitävät peruslämpöä
yllä’ ja toivovat